vaihto-oppilas

Factory

Se, mitä eniten ihailen tässä maassa ei ole yleinen turvallisuus tai armeija, vaan se, miten kaiken hulluuden keskellä ihmiset jatkavat omaa normaalia elämäänsä. Tämä puoli löytyy tietenkin myös Hebronista

Vierailin pienellä perinteisellä karkkitehtaalla sekä lasinpuhaltamolla ja pysähdyin katselemaan keramiikan maalausta verstaalle ja kenkien korjausta kadulle. 

Sain myös kutsun vierailemaan perinteisessä palestiinalaisessa kodissa. Istuin naisten puolella taloa, timantein koristellulla nahkasohvalla juoden vettä pienestä pikarista. Talon nuoremmat naiset liikkuivat huoneesta toiseen tarjoillen kahvia miehille toisessa huoneessa, palaten keskustelemaan sen jälkeen naisten pariin. Joka kerta uudelleen riisuen ja pukien hijabinsa.

Tällaisessa paikassa todellakin toivoisin kielitaidoltani enemmän kuin muutaman kohteliaisuussanan, mutta samalla olin enemmän kuin kiitollinen nähdessäni palestiinalaisten päivittäistä elämää ja tapoja.

/What I really admire in this land is not the security or the army. It is common people and how they continue their living in the middle of the madness. This side can also be found in Hebron.

I visited a small traditional candy factory and stopped to watch glass blowing, ceramic painting and repairing shoes on the streets.

I also got an invitation for a coffee in a traditional palestinian home. I was sitting on the women side on a leather couch with a diamond decoration sipping some water from a small goblet. The younger women of the family were moving from room to room serving coffee on the men's side and then returning to chat with the women. Everytime dressing or undressing their hijab.

In a place like that I really hoped that my vocabulary would contain more words that just the basic compliment sayings but at the same time I was more than grateful of these oppurtunities to see the daily living.

-Anna

When Jerusalem prays

Asun tällä hetkellä Jerusalemissa Rehaviassa, entisessä "intellektuellien" kaupunginosassa, jota nykyään asuttaa ortodoksijuutalaiset. Tiukkojen uskomusten vuoksi sapatti saattaa Rehavian alueella olla hyvinkin hiljaista aikaa. Perjantaina iltapäivästä viimeisetkin hattupäät kiirehtivät koteihinsa pulisongit hulmuten, osa kaduista suljetaan autoilta ja hiljaisuus alkaa.

Viime viikonloppuna päätin paeta hiljaisuutta Tel Aviviin (osasyynä päähän soimaan jäänyt lause: "Kun Jerusalem rukoilee, Tel Aviv juhlii"). Rantakaupunki näytti harmaimman puolensa, ja vaikka edelleen suuri osa liikkeistä oli suljettuna, löytyi illalla parikin mukavaa istuskelupaikkaa. 

Vaihtarimeininki on lähtenyt hyvin käyntiin ja kieltäkin on ehtinyt jo vähän oppimaan, vaikkakin vokaalien puuttuminen tekstistä vaikeuttaakin hommaa huomattavasti. Rutiinit eivät ole vielä ehtineet vakiintua, nukun joko pitkälle päivään tai herään jo kello 7 aamulla ja haahuilen keskustassa sekä kaupungin laitamilla. Ehkä tilanne pian muuttuu, kun pääsen aloittamaan ensimmäiset kurssit tällä ja ensi viikolla! 

/At the moment I am living here in Jerusalem in Rehavia. The old neighbourhood of intellectuals and nowadays the home of some orthodox jews. Because of stright religion the sabbath can be very quiet time. When Friday afternoon comes even the last men are rushing home hat in their head and sideburns flying, some of the roads are blocked from cars and silence begins.

Last weekend I run away that silence in Tel Aviv (When Jerusalem prays, Tel Aviv is partying). The beach city showed us its most gray side and even though big part of places were closed, we found a very nice place to pass our evening.

Exchange semester has started great and I have learned also a bit of language even though missing vocals aren't making it any easier. Routines haven't yet taken a root. Sometimes I sleep long till the afternoon, sometimes I am already waken up at 7 am. I wander in the city center or wrong side of the tracks. Maybe something changes when I get to start my classes during this or the next week!

-Anna